351 Nazzareno ’Reno’
Sifo

Luova johtaja ja arkkitehti, joka lähti ehdokkaaksi  aktivoivan Helsingin puolesta.

Olen suurperheen isä, luova johtaja ja arkkitehti. Haluan luoda kaupunkilaisia aktivoivan, kauniin ja kehittävän elinympäristön, joka edesauttaa ihmisten hyvinvointia, sillä hyvinvoinnin seuraus on vauraus.

Olen tehnyt myös useamman vuoden vapaaehtoistyötä 7-9 -vuotiaiden meripartiolaisten ohjaajana. Tämä on kunniatehtävä, jonka kautta pystyn osaltani vaikuttamaan siihen, millaiseksi oman kaupunginosamme nuoriso kasvaa.

Ymmärrän myös helsinkiläistä uutta kaupunkikulttuuria ja pienyrittäjyyttä, sillä olen sivutoiminen yrittäjä White Sand Boat -palmulaivassa, joka kelluu Hietalahdenrannassa täynnä saunojia kaupunkilaisten iloksi ja turistien kummastukseksi.

Kummastelevista turisteista puheenollen, vanhempani muuttivat tänne jo Helsingin olympialaisten aikaan Savosta ja Italiasta, joista jälkimmäisestä nimenikin juontuu. Se tarkoittaa nasaretilaista, mutta sano vaan Reno.

Olen nähnyt tämän kaupungin kaikki kasvot lukioaikoinani Kalliossa ja opiskeluvuosina Flemarin shikaanissa sekä myöhemmin vuosien ajan Töölöntorin kupeessa, jolloin päiviäni väritti omaishoitajan sairaalantäyteinen arki ja vanhustenhoito.

Nyt asun keskellä uudistuvaa Helsinkiä ja näen sekä vaikutan siihen kuinka kaupunki kirjaimellisesti rakentuu ympärilleni paikassa, johon aikoinaan suunnittelin arkkitehtuurin diplomityönä kirkon.

Nazzareno Sifo 💙 Aktivoiva Hyvinvoiva Helsinki

Tavoitteeni näissä vaaleissa on tuoda Helsingin valtuustoon ja Kaupunkiympäristölautakuntaan luovaa ajattelua sekä edistää kolmea minulle tärkeää teemaa: 1️⃣ lähiturvallisuutta, 2️⃣ paikallistaloutta ja 3️⃣ ekologista kaupunkirakennetta – ilman ideologisia arvolatauksia, mikä suomeksi tarkoittaa, että tulevaisuuden yksityisautoilu ja ilmailukin voi olla sen keskeinen osa.

Jos uskot minuun, anna minulle äänesi kesäkuun kuntavaaleissa. Olen Helsingin Kokoomuksen ehdokas.

Sillä välin voit laittaa tilini seurantaan Instagramissa @sanovaanreno ja Twitterissä @renosifo

Meidän on ajateltava menestymisen ideologia uusiksi niin, että keskiöön nostetaan helsinkiläiset.

Helsingistä on jo kehittynyt eurooppalainen startup-pääkaupunki. On aika kääntää katse takaisin lähelle.

Seuraavalla valtuustokaudella ääni on annettava lähiaktiiveille, opiskelijoille, moniarvoiselle

ekologisuudelle ja paikallisille yrittäjille – alkaen Malmin tuubin kutojamummoista. Kannatan

kaupunkilaisten enemmistön tavoin (TNS Gallup 12/2020) myös ilmailualan säilyttämistä Helsingissä.

Sitä on Helsingin henki, joka säteilee ympäri Suomea ja maailmaa.

Lähiturvallisuus ja terveellisyys

Aktivoiva, kaunis ja historiaa ymmärtävä ympäristö synnyttää hyvinvoivia, inklusiivisia ihmisiä.

Se ennaltaehkäisee sairauksia, kiusaamista, yksinäisyyttä ja turvattomuuden tunnetta.

Luova paikallistalous

Helsinki on alusta jokaisen liikeidealle – ei vain kansainvälisten ketjujen tai säihkyvien start-upien.

Kuuluisa yhteinen kakku kasvaa, kun jokainen voi itseään toteuttaen kasvattaa kakusta omaa lempiviipalettaan yrittäjinä ja työntekijöinä.

Ympäristö

Meillä on paljon pelissä, joten me voitamme sen pelin.

Helsingin kaupunkirakennetta on suunniteltava ekologisesti sadan vuoden jänteellä – ilman ideologisia arvolatauksia – osana koko Suomea ja maailmaa.

CV

Nyt

Perheenisä

Asuu Jätkäsaaressa, työskentelee Tehtaankadulla

Luova johtaja ja partner markkinointiviestintäalalla (LM Someco, aiemmin Saatchi & Saatchi)

Sivutoiminen yrittäjä (White Sand Boats -palmulaiva Hietalahdenrannassa)

Koulutus

Arkkitehti (MSc)

Opiskelee työn ohessa Executive MBA-tutkintoa (University of Hull, Faculty of Business, Law and Politics, UK)

Opiskellut ja työskennellyt yhteensä noin 2,5 vuotta yliopistoissa USA:ssa sekä Roomassa, lisäksi elokuva-alan opintoja Roomassa

Ylioppilas (Helsingin kuvataidelukio Kalliossa)

Luottamus- & vapaaehtoistyö

Kolmatta vuotta vapaaehtoistyössä 7-9 -vuotiaiden meripartiolaisten johtajana

Johtoryhmän jäsenenä, osakkaana ja hallituksissa liike-elämässä

Viisi vuotta omaishoitajana

Kaksi vuotta Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) liittovaltuuston ja koulutusvaliokunnan opiskelijajäsenenä

Reserviupseerikurssi 206 oppilaskunnan hallituksen jäsen, palkittu joukko-osaston viirillä upseeriston parhaana

Tule kuulemaan Nazzareno Sifon ja Kokoomuksen muiden ehdokkaiden näkemyksiä Helsingistä

Liity tapahtumaan tästä Facebook Event -linkistä

Professori Jarno Limnéll tukee Renoa

Osallistu
Nazzareno Sifon
yhdessä Suomen
luonnonsuojeluliiton,
Ilmailuliiton
ja Helsingin
sähkölentokoneyhdistyksen
kanssa
järjestämään
avoimeen
ideakilpailuun
👉www.malminideakilpailu.fi